jAPEi haastateltavana Ilkka lehteen.

jAPEin veistos

Annamari ohjaa Taidehallin työntekijää Sergeitä ripustuksessa

Yksinäinen katselija kulkee taidehallin tiloissa

Lisään illalla tänne blogiin muutaman kuvan pystytyksistä, joten kannattaa vielä poiketa tälle palstalle ennen perjantain H-hetkeä.

Huomenna onkin lehdistötilaisuus klo 10 alkaen, ja perjantaina avajaiset klo 18-. Vähän jo jänskättää.

Siinä näyttelymme virallinen juliste. Ehdin jo levittääkin versiota, jossa jAPEi:n kotipaikkana lukee Ylihärmä. Todellinen paikka on Alahärmä. Anteeksi sekaannuksista. Mutta mutta, näitä sattuu. Toisille vain muita enemmän.

Alle asetan virallisen kutsukortin etupuolen. Nyt juuri Sinutkin on kutsuttu näyttelymme avajaisiin perjantaina 27.6. klo 18-

Täytyy myöntää, että ennen tapaamista olin pienoisessa kriisissä tämän näyttelyn suhteen. Oli sellainen jokaiseen projektiin kuuluva “ei tästä tule mitään” -fiilis. Totta puhuen olisin jopa halunnut jättää tuon tapaamisenkin epäsosiaalisuiksissani väliin, vaikka sen itse organisoin. Mutta onneksi kuitenkin menin sinne. Fiilikset nousi ajatusten vaihdon myötä huomattavasti, ja sitten kadutti enää se, että aika juoksee armottomasti kohti loppua.

Olin jo aiemmin tavannut Annamarin ja Sinikan, mutta jAPEi eli Jarmo oli uusi tuttavuus. Olin toki hänenkin kanssaan puhelimessa puhellut, mutta tottakai naamatusten tapaaminen on ihan eri kokemus. jAPEillä riittää suurperheen isänä, nykytaiteilijana sekä perus työläisenä paljon mielenkiintoisia tarinoita. Hänellä myös tuntuu olevan kokemuksia joka suunnasta, eikä yksikään kokoontumisen aikana ilmi tullut paikannimi ollut hänelle täysin tuntematon. Voi vain ihmetellä miten joku voi olla yhtä aikaansaava kuin Jarmo, tälläkin hetkellä hänellä oli useampi taideprojekti työnalla. Ja ideoita ja intoa hänellä riitti. jAPEi kertoi, että hän tekee taidetta tarpeesta tehdä taidetta.

Annamarin kanssa jaamme kaksikin asiaa. Työpaikan ja sen, että kumpikin olemme taidekoulutuksemme loppuvaiheessa/lopussa. Tosin Annamari valmistuu yliopistosta, kun minä taas olen korkeakoulutettu “amis”. Annamari on syntynyt Lapualla, ja on juuri palannut takaisin synnyinseudulleen. Hän jatkaa ensi syksynä taiteen opettamista Lapuan kansalaisopistolla. Oma urani loppunee tähän kesään, jos pystyn seuraamaan suunnitelmiani muuttaa ulkomaille.

Sinikka oli kokouksessa porukan hiljaisin, mutta kertoi myös muutamat hyvät tarinat. Hän on Oulun seudulta muuttanut “uudispohjalainen”, ja on siskonsa kanssa opiskellut Limingan taidekoulussa. Samassa laitoksessa, missä itse vietin vuoden armeijan ja AMK:in välillä. Muuta taidekoulutasta hänellä ei ole, mutta hän on opiskellut yksityisesti usean taiteilijan johdolla vuodet 76-96. Nykyään Sinikka pitää ylistarossa omaa taidegalleriaa, jonka yhteydessä hänellä on myös oma työhuoneensa ja hänen miehensä ylläpitämä kehystämö. Toisilleen vieraat näyttelyyn hän aikoo osallistua tarinallisella teoskokoelmalla.

Seuraavan kerran tapaamme vasta ripustusvaiheessa, johon ei tosin ole enää kuin kolmisen viikkoa.

Huomasin myös maalanneeni yli puolet niistä teoksista, jotka tulen Seinäjoelle ripustamaan. Silti työtä on vielä tekemäti, ja pohdinkin josko alkaisin nukkua yöni työhuoneella. Sen homeisuuskaan tuskin enää haittaa, kun tällä säällä voi pitää ikkunoita auki.

Tampereella minulla oli näytillä kaksi Seinäjoellekin tulevaa maalausta, alempana tässä blogissa paljastettu “toisilleen vieraat sängyssä” sekä “sinunkaupat”, joka on myös isokokoinen työ. En tule laittamaan siitä kuvaa tähän blogiin ainakaan ennen näyttelyä.

Ajattelin vielä aloittaa kahden kookkaamman työn maalaamisen, ja ideat niihin ovat muhineet pääkopassani jo niin pitkään, että ehkä ensi viikolla on viimein aika aloittaa työskentely niiden parissa. Kädet tärisee ja yöunet menee odotellessa oikeaa hetkeä työn aloittamiseen.

-Hannu-

Olen aina ollut kiinnostunut muotokuvista. Kesän toisilleen vieraat teemaan aion toteuttaa tilan, jossa tiiviisti tuijottavia malleja on ahtaan neliömäisen tilan kaikilla neljällä seinällä.

Teoksessa yhdistyy monenlaista tuntemattomuutta. Katsoja ei tunne malleja, mutta saattaa tuntea tuntemattomuutta yli kymmenen tuijottavan silmäparin polttopisteessä. Myös osa malleista on minullekin tuntemattomia, satunnaisia ohikulkijoita.

Näissä maalauksissa mallin sisimmän kuvaaminen on toissijaista. Keskityn tietyn tunnelman luomiseen, ja kuvan katsojan merkitys tulee korostumaan kuvan aihetta tärkeämmäksi.

Maalausprosessi on tähän asti ollut mielenkiintoista. Jokaisen tuntemattoman kasvoissa on jotain tuttua, mutta myös paljon omaperäisyyttä, joka tekee heistä uniikkeja. Sarjallisuuden tunne on kiistämätön.

Yllä olevat kuvat ovat pisimmälle viedyt maalaukset tähän mennessä, mutta tulen niitä vielä jatkamaan. Nämä kuvat toimikoon teoksen teaserina.

-Hannu Esko-

Enhän minä mikään pössöö ole, mutta työskentelyrytmini on viimeisen vuoden aikana saanut yhä enemmän maanis-depressiivisiä piirteitä. Nyt paussin jälkeen maalasin kymmenkunta pohjamaalausta, ja kahteen jopa ensimmäiset öljytkin. Tuntuu, että noina työskentelyhetkinä muu maailma katoaa. Olemassa on vain sinä ja teos.

Nykyään on muuten muotia epäillä itseään mielisairaaksi. Monet nuoret saattavat kovaan ääneen kuuluttaa kuinka heillä on todettu se ja se sairaus… tai ainakin joku diagnostisesti pätevä kaveri on niin huomauttanut… Just joo.

-Hannu Esko-

lisää maanis-depressiivisyydestä: http://en.wikipedia.org/wiki/Manic_depressive

Hannu Esko, “toisilleen vieraat sängyssä”, öljy, 2*2m, 2008